Saatatte muistaa, että olemme maininneet jotakin liikenteestä. Mikäli haluaa päästä paikasta a paikkaan b, on kerättävä rohkeus ja mentävä liikenteen sekaan joko matatulla (paketti toyota, joka on ikään kuin bussi) tai bodabodalla (moottoripyörä). Ja mehän toki haluamme paikoista paikkoihin. Lakiin on kirjattu kypäräpakko, mutta kun edes poliisi ei välitä asiasta, niitä harvemmin näkee käytettävän. Liikenteessä ei ole juuri koskaan turvallinen olo ja pienoinen huokaisu pääsee aina päästessä perille.
Viime viikon keskiviikkona menimme kaupungille nauramaan komedialle. Paluumatkassa ei ollut huumoria lainkaan.
Meidän luottobodakuski Elias saapui viemään meidät kotiin Kampalasta. Ihanan herttainen Elias muistaa ajaa rauhallisesti eikä pyydä ylihintaa. Kun oltiin jo kotikylässä Nansanassa, kuski kiersi hidastetöyssyn, mikä oli virhe. Oikaisemisen jälkeen tiessä oli kohta ilman asfalttia ja takapyörä suistui hiekalla, niin että Noora lensi pyörän selästä asfalttiin. Mari ei lentänyt, mutta tilanne oli aivan yhtä kammottava hänelle, nähdessä ystävän makaamassa maassa ja vastaan tulevalla kaistalla rekan ajavan kohti. Mari raahasi Nooran kadun reunaan, joka totesi "Mari, ei tunnu nyt kovin hyvälle, soita Farukille!" (meidän paikallinen ystävä). Farukin kanssa lähdettiin sairaalaan tsekattavaksi. Oli siis pakko nousta heti uuden bodan kyytiin. Matkalla sairaalaan otti tilanne sen verran mehut, että Noora pyörtyi bodan selässä. Mari ja Faruk joutui kantohommiin. Kun Noora sitten pyörtymisestä tokeni, oli pää sen verran sekaisin, että hänen mielessä oli lähinnä, muistiko Mari ottaa maasta mustan huivin. Lääkäri Rocky piti oikein hyvää huolta. Hoitaja puhdisti kaikki haavat, joita oli joka raajassa. Naama oli turvonnut ja mustelmilla. Kipulääkkeitä, antibiootteja ja kotiin.
Viikko tässä on mennyt mustalla silmällä, leuka auki. Ollaan saatu paljon huolenpitoa, mikä on tietty tuntunut hyvälle. Tämmöset jutut säikäyttää ja pistää hetkeksi miettimään miten nopeasti elämässä voi tapahtua kaikenmoista, pientä ja suurta. Ollaan kuitenkin onnekkaita, koska mitään pahempaa ei käynyt. Bodia me joudutaan käyttämään jatkossakin, eikä me voida alkaa niitä pelkäämään. Mutta voitte uskoa millanen puhuttelu me pidetään kuskeille aina ennen matkaan starttaamista. Ollaan käytetty melkoisesti dramatiikkaa uhitellessa kuskeja ajamaan erittäin varovasti. Tykätään kuitenkin elämästä ja halutaan pysyä elossa niin paljon, että mikään puhuttelu ei liene kuitenkaan liikaa.
P.S. Ensi viikolla mennään töihin Mukonoon avustamaan nuorten työharjottelussa. Kun palataan sieltä lähdetään loikoo Zanzibarille. Elikkäs meistä ei kuulu hetkeen.
You might remember that we've mentioned about the crazy traffic here. If you want to go from place a to b, you have to be brave and get into matatu (toyota van, kind of a bus) or on boda boda (motorcycle). And we, of course, want to go from place to place. There is a law that all the drivers and passengers should use a helmet, but since not even a police are wearing them you wont be able to see them too often. This traffic doesn't really make you feel super safe, so after every ride when nothing has happened, you feel relieved to be safe!
Last Wednesday we went to see a comedy night to the city, but our return trip had no humor at all.
Our own Boda driver Elias gave us a lift back home from Kampala. Lovely Elias always remembers to drive slow and he doesn't charge extra. When we were in our hometown Nansana, he passed the speed bump, what was a mistake. There's a small gap between the speed bump and a ditch where asphalt ends. The back wheel ended on this small ledge and Elias lost the control of the boda. Noora flew down but Mari didn't. The situation was awful for her too seeing her friend laying on the ground and truck coming towards us. Mari pulled Noora on the side of the road while Noora was saying "Mari, I don't feel good, call Faruk!" (our friend). With Faruk we went to the hospital for a check up. So we had to jump on a boda right away after accident. Situation was bit too much and Noora fainted on a boda but luckily just outside the hospital. Mari and Faruk carried Noora to the entrance. Finally when Noora came back to her senses, she was asking after her black scarf that fell to the ground. Doctor Rocky took good care of us. Nurse cleaned all the scars that were all over Noora's body. Face was swallowed and bruised. Painkillers, antibiotics and home.
It has been a week now with a black eye and scarred chin. Everyone has been taking care of us, which feels good. These things startles, and you start to think how quickly your life can change. We were lucky, nothing too serious happened. And we are forced to use bodas so we can't be afraid of them. But you can only imagine what kind of speech we keep to the drivers before hopping on the bike. We might have used bit too much drama when talking to drivers… But we love life and wan't to stay alive, so we don't think these speeches are too much at all.
P.S. Next week we are going to Mukono to assist our students for their practical training. After that it's Zanzibar, turquoise ocean, beaches and total chillin mode. So you won't be hearing from us for a while.
