Trip to Lake Bunyoni

Halusimme tehdä perjantaista pitkän, joten heräsimme ennen kukkoa 4.50. Kun reput oli selässä ja ovi raollaan, alkoi ukkossade. Ei auttanut kun istua, tuijottaa toisiamme puolikoomassa ja odottaa sateen loppumista. Bussimatka Kampalastaa Kabaleen oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Kulkuneuvo ladattiin täyteen ihmisiä käytävää myöten, istuimet oli muovilla päällystetty ja tunnelma kireähkö. Toivoimme, että bussi olisi pysähtynyt edes kerran, jotta olisimme saaneet rakkomme tyhjiksi, ei pysähtynyt. Seitsemän tunnin jälkeen nousimme bussista kireinä kiroillen ja astuimme Kabaleen mutaiseen maahan. Boda- ja taksikuskit kiskoi kädestä ja laukuista haluten kukin omansa irti valkoihoisesta turistista. Hetken hengitettyämme valitsimme autokyydin. Kuski meni Vatasena pitkin vuoristoteitä (Kabale on Ugandan korkeimmalla oleva kaupunki, noin 2000m). Kun saatiin vihdoin itsemme perille guesthouseen, alkoi jo hymyilyttää. Maisemat oli niin hulppeat ettei niitä pysty sanoilla kuvailemaan oikein. Toivoen kuvat antaa edes jotain käsitystä teille. 

Luonto otti meistä vallan ja illan hämärässä halpaa giniä maistellen päiviteltiin kaikkea taivaan ja maan välillä. Tajuttiin olevamme aikamoisen onnekkaita. Onnellisimmat hetket elämässä on niitä, joihin ei kaipaa muuta kuin mitä juuri sillä hetkellä on. Sellaisia hetkiä meillä on ollut paljon. 

Lomamatkamme toisena päivänä teimme pientä patikointia mäkiä alas ja ylös. Vettä satoi ja oli melko kylmä. Tai rehellisesti sanottuna tosi kylmä. Jaettiin yhteinen sänky ja yksi peitto yöllä, mikä ei ollut saumatonta. Aamulla ensitöiksi Noora pyysi henkilökunnalta ekstra peittoa seuraavaa yötä varten. Säästä johtuen toiminnan määrä oli aika vähissä, samoin ihmisten. Kun alettiin leikkimään nukeilla, jotka paikalliset orpolapset oli tehneet, tajuttiin että tilanne on melko huolestuttava. Nuket kädessä, iho kylmästä kananlihalla Mari uskaltautui sanomaan "ei mua ihan kauheesti olis haitannut, vaikka oltais varattu vaan kaks yötä". Tuohon lauseeseen Noora tarttui kaksin käsin ja päätös oli tehty aika nopeasti. Vaati muutaman silmien räpsyttelyn ja hätävalheen jotta saatiin peruttua kolmannen yön varaus. Heti seuraavana aamuna takas kotiin. Nansanassa meitä odotti lämmin aurinko ja viisivuotias lapsi kädet ojossa hyppäämässä syliin. Olipa ihanaa tulla kotiin!

On Good friday, we woke up before the rooster at 4.50 am. We were ready and eager to leave. We stepped out, and all of a sudden it started to rain cats n dogs. So there was nothing we could do except sat down, stare at each other, and wait for it to stop. The journey from Kampala to Kabale was everything but nice. The vehicle was so packed that others had to stand without a plastic covered seat. The atmosphere was a bit tense… We were hoping for the bus to stop at least once, because we seriously needed to use a toilet. It didn't stop at all! After good seven hours we arrived to muddy Kabale, got out of the bus cursing in finnish. Boda and taxi drivers were pulling us in different directions, all wanting their share from the muzungu's. We took a deep breath, and decided to take a taxi. He drove like a rally driver on this muddy twisty mountain road (Kabale is about 2000m above sea level). But when we finally arrived to our guest house, we were smiling. Scenery was so amazing that it's hard to describe it with words. Hoping the pictures will give you an idea.

Nature took us over, and when the sun was setting we had good conversations over cheap gin. We realized just how lucky we were. The happiest moments are those when you don't need or want anything else except what you have at that moment. We have had a lot of those moments.


On our second day we decided to do some hiking. It started raining, and it was quite cold, honestly really cold. We shared one big bed and one blanket at night, which wasn't that easy. First thing in the morning Noora asked for extra blanket. Because of the weather, we basically had nothing to do, and it had an effect on the quantity of fellow travelers too. When we started to play with dolls, made by local orphans we realized how alarming the situation really is. Dolls in our hands, skin on goose bumps cause of the cold. Mari dared to say "You know, I don't mind if we would have book the room for two nights only." Noora grasped this with both hands and we made a decision pretty fast. It took couple of winks and few white lies to unbook our third night. Next morning we were on our way home. Hot equator sun was waiting for us in Nansana, and five year old kid with open arms ready to jump on our laps. It was nice to come back home!