torstai 22. maaliskuuta 2012

Jinja


Tuntuu hölmöltä kirjoittaa Jinjan retkestä, koska tällä viikolla on tapahtunut niin paljon. Tänään tai huomenna saatte tekstiä eilisestä. Ensin kuitenkin Jinjakuulumiset. 

Viime viikonloppuna matkattiin miniluksuslomalle Jinjaan, joka on noin 80:n kilometrin päässä Kampalasta. Matkaseuraksi saatiin kanadalainen talomme asukas. Hypättiin normaalikokoiseen bussiin Kampalassa, heti kun oltiin saatu tapeltua hyvä hinta (kun hetken jaksaa taistella, muuttuu hinta monesti puoleen alkuperäisestä). Koska bussi lähtee vasta kun se on täynnä, meni liikkeelle lähtöön 1,5 tuntia. Odotteluaikana bussissa kävi jos jonkin sortin kaupustelijaa kengistä leipään, popcornista aurinkopaneeleihin. Matka oli kuuma, mutta joutuisa (noin 2h). Mitä lähemmäs päästiin Jinjaa, sitä paremmat tiet ja vehreämmät maisemat. 

JInja antoi meille mitä tarvittiin. Ihmiset näytti onnellisilta ja oli kovin ystävällisiä (turisimilla lienee osavaikutus). Jinja oli kaunis, rauhaisa, siisti ja kaikin puolin leppoisa. Nautittiin olosta ja elosta. Erityisluksuksen teki suihku (myös lämmintä vettä), salaatti ja rehti aamupala. Illalla mentiin Niilin rannalle tapahtumien keskiöön leirintäalueelle bodabodan kyydissä, jonka jälkeen mustat housut oli ruskeapunapölyiset. Paluumatka oli huomattavasti reteempi ilmastoidussa jättiautossa paikallisen musiikkituottajan kyydissä. Länsimaalaisuus otti meistä siinä määrin yliotteen, että palattuamme sunnuntai-iltana Kampalaan, mentiin vielä ostoskeskukseen (kalliimpaa, suurempaa, länsimaalaisempaa) syömään. 

Reissu antoi siinä määrin energiaa, että sen jälkeen ollaan suunniteltu seuraavaa kohdetta erityisen innokkaana. Loistokasta. 

Feels bit funny to write about our trip to Jinja because this week has been one of the craziest so far. You get to read about it soon...this week still! First Jinja.


Last weekend we went to Jinja which is about 80 km from Kampala. There was us and our canadian friend from UPA. Jumped on a regular bus but first needed to discuss (read argue) the prize which in this case was half what they asked for. The bus won't leave until it's full, so it took 1,5 hours before the bus actually moved. Whilst waiting for the bus to make a move it filled up with all sorts of sales men/women from shoes to solar panels. The journey to Jinja was hot and sweaty but fast, about 2 hours long and it was nice to see better roads and lush country side.

Jinja gave us what we wanted/needed. People were friendly and happy (must be the tourism tho) the place is beautiful, peaceful, clean and very chilled. We definitely enjoyed every minute especially the luxurious running HOT water, fresh salads and proper breakfast. We went to see the sunset at river Nile with boda bodas and after that it was like we never showered at all! Coming back was a smooth ride on the back of this huge hummer like vehicle with local music producer! The western lifestyle took us over and when we returned to Kampala on sunday night we went to Garden City (local mall) for burgers!

We got much needed energy and now we are planning our next weekend get away. Just brilliant!








8 kommenttia:

  1. Vau mitä kuvia, aivan ihania värejä ja upeita maisemia! Jopa minäkin voisin olla tuolla.

    VastaaPoista
  2. Jou, aika kivan näköistä ..ja senverran leppoisaa,siistiä ja rauhaisaa; että siskonikin siis uskaltaisi lähteä:-)
    Muutamat helmet voisi tädille kelvata myös .....
    Nyt innolla odottaen seuraavaa päivitystä !!

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia. Ja mamma on selkeästi hengessä mukana: lupautui lähtemään KÄÄRMEnäyttelyyn Oton kanssa. Rohkeutta siis täälläkin... ; )
    - H-
    PS. Turkoosit ja oranssit on aika makeet...

    VastaaPoista
  4. No siellä ainakin kärsivällisyys kasvaa, jos bussin lähtöä joutuu oottamaan 1,5 tuntia :D

    VastaaPoista
  5. Glopaali ei varmaan paina päälle.Toivoisin sieltä löytyvän myös sisäistä rauhaa.Turha rehvastella jollain lämpimällä suihkulla sillä meikä on nyt menossa saunaan ja kahvit saunan päälle ja tumma leipä jossa graavilohta päällä!
    4740.

    VastaaPoista
  6. Täällä on sauna päällä koko ajan, tarvitsee vaan astua aurinkoon :) Mut toi elvistely graavilohesta on vähän liikaa! Meillä oli tänään kurpitsacurry päivä koululla -opettajina ME!

    VastaaPoista
  7. Aikajana menee kyllä uuteen järjestykseen teillä! Täällä siirryttiin sit kesäaikaan ... joutsenet tekee muuttoa ja västäräkkikin on jkl:ssä jo nähty , joten eiköhän kohta puoliin saada kevään lämpöennätyksiä täälläkin ;) ja Sampo on meren jäällä vielä viikko sitten käynyt ahvenia narraamassa pilkillä.

    VastaaPoista
  8. Meillä on nyt sama aika! Ihanaa että sinnekin tulee kevät ja kesähän on ihan kohta. Täällä aika kuluu siivillä ja nyt mietitään pääsiäisviikonlopun reissua. Safari tai saariretki. halauksia teille molemmille ja tässä mun uusi numero joka oikeesti toimii +256793234021 Mari

    VastaaPoista